Minna Raitmaa

Minna Raitmaa

on Kiasman yleisötyöpäällikkö, joka innostuu taiteesta, oppimisesta ja ihmisistä

Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon toimintaa linjaa Kansallisgallerian yhteinen strategia, jossa sanotaan esimerkiksi näin:

”Olemme kaikkien taidemuseo, jonka toiminnalla on voimakkaasti kasvava yleisöpohja kansallisesti, kansainvälisesti ja digitaalisessa toimintaympäristössä. Museoidemme kävijäprofiilit monipuolistuvat, kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistävät yleisöpalvelumme ovat kysyttyjä ja niillä on elämänlaatua olennaisesti parantava vaikutus.”

”Kaikkien taidemuseo” on tietysti kelpo tavoite museoiden yleisötyölle, mutta strategia ei kerro, kuinka saavutamme ”monipuolistuvat kävijäprofiilit”. Kuinka parannamme yleisösuhdettamme esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien LHBTIQ-kansalaisten kanssa? Kuinka saamme L-ihmiset, H-ihmiset, B-ihmiset, T-ihmiset, I-ihmiset ja Q-ihmiset ja mahdolliset muutkin aakkoshenkilöt kokemaan museot omikseen? Meidän museotyöläisten tehtäväksi jää pohtia miten homma hoidetaan.

Asennetta!

Vaikka museoimme taidetta, emme saa konservoida asenteitamme. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu ja totuttujen tapojen jatkuva kyseenalaistaminen pitää työntekijät hereillä ja museot elävinä. Jokin palvelu tai toimintamuoto ei välttämättä ole ajankohtainen tai tarpeellinen, vaikka se on vakiintunut.

Kaikki lähtee siitä, että ylipäätään tunnistamme mahdolliset kävijäryhmät. Meidän on läpi henkilökunnan tiedostettava, että museoissa käy jo nyt kirjava joukko ihmisiä erilaisine tarpeineen. Vuorovaikutusta yleisöjen kanssa ja ymmärrystä erilaisten ryhmien odotuksista voi edistää lukuisin keinoin: kuuntelemalla, tutkimalla, keräämällä palautetta, suunnittelemalla yhdessä, seuraamalla yhteiskunnallista keskustelua, pitämällä yhteyttä järjestöihin ja asettumalla kävijöiden rinnalle.

Jokaisen museoammattilaisen kannattaa myös kehittää empatiakykyään. Eläytymistä kävijän asemaan voi harjoitella altistamalla itseään yhä uusille tilanteille. Oma kokemus jonkun muun asettamista itsestäänselvyyksistä ja koodeista herkistää hahmottamaan eri kävijäryhmien tarpeita myös museossa.

Toteutus – helppo, vaivaton ja puoli-ilmainen

Kun edellä kuvattu yleisölähtöinen asenne saa sijaa museoissa, alkaa helppo osuus: toimenpiteiden toteuttaminen. Ei välttämättä ole tarpeen kehittää uusia toimintamuotoja, joista koituu ylimääräistä työtä tai kuluja. Ennemminkin on kyse valinnoista ja toiminnan suuntaamisesta yhä monimuotoisemmalle kävijäkunnalle.

Näyttelyvalinnat ja kuratoinnin painotukset ovat taidemuseoille keskeinen tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vähemmistöjen historian esiintuominen ja uudelleentulkinta tapahtuu erityisesti taidenäyttelyjen ja muun ohjelmiston kautta. Nykytaiteen kohdalla se on usein luontevaa, koska monet taiteilijat tuovat teoksissaan esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmia – viimeisimpänä näkyvänä esimerkkinä Kiasman Robert Mapplethorpen näyttely tapahtumineen. Myös Ateneumin Tove Janssonin taidetta esittelevä katselmus nosti esiin samoja teemoja sekä taiteilijan tuotannon että henkilöhistorian kautta.

Tutustuessamme paremmin kävijöihimme lipsahtavat puhuttelutapamme, sanavalintamme ja palvelumme yhä harvemmin sukupuolittaviksi tai ydinheteroperhelähtöisiksi. Esimerkiksi Kiasman lapsiperheille suunnatuissa ohjelmissa puhumme ”isän ja äidin” sijaan ”vanhemmista” tai lapsen ”mukana seuraavista aikuisista”, emme suuntaa ohjelmia ”tytöille” tai ”pojille”, vaan ”lapsille”. Myöskään lippuhinnoittelumme ei enää suosi kahden vanhemman perheitä.

Sukupuolta kysymme edelleen kävijätutkimuslomakkeissa, mutta olemme lisänneet valintojen ”nainen” ja ”mies” rinnalle vaihtoehdon ”muu”. Samalla myös suurin osa Kiasman miesten- ja naistenvessoista on muutettu yleisökäymälöiksi, kaikkien kävijöiden käytettäviksi. Lisäksi pidämme yllä keskustelua asiakaspalveluhenkilökunnan kanssa erilaisten kävijäryhmien kohtaamisesta ja henkilöiden identiteetit huomioivista puhuttelutavoista. Nämä muutokset voivat vaikuttaa joidenkin mielestä pieniltä tai turhilta, mutta niistä ei ole kenellekään haittaa ja ne saattavat olla hyvin huojentavia joillekin kävijöille.

LHBTIQ-henkilöt saattavat saada sysäyksen museokäynnille myös osallistumalla tuttujen taustayhteisöjen ja taidemuseon yhteistapahtumiin. Kiasmalla on hilpeitä kokemuksia klubi-illasta Euroviisuyhteisön kanssa ja kaikki kolme Kansallisgallerian museota ovat järjestäneet ohjelmaa esimerkiksi Helsinki Priden yhteyteen. Tarjolla on ollut niin vauvojen värileikkejä sateenkaariperheille kuin queer-näkökulmakierroksia näyttelyihinkin.

Taidemuseoilla on monta tapaa kirjoittaa näkyvämpää tarinaa ja tulevaisuuden historiaa LHBTIQ-kansalaisille. Yksi viimeisimmistä oli Kansallisgallerian henkilökunnan spontaani osallistuminen moniammatillisella joukolla Helsinki Priden juhlakulkueeseen. Siellä meille tarjoutui iloinen mahdollisuus kulkea Sateenkaari- ja Kiasma Pride -liput korkealla yhtä matkaa kävijöidemme kanssa. Yhteisestä matkanteosta hyvässä yleisösuhteessa lopulta taitaa olla kyse!

 

Kuvat:
Henkilökuva Pirje Mykkänen / Kansallisgalleria
Artikkelikuva Minna Raitmaa
Share This