Dzamil Kamanger

Dzamil Kamanger

on kuvataiteilija, joka on käsitellyt teoksissaan kohtaamaansa rasismia.

V aikka en ole pitkään aikaan käynyt gaybaareissa, mieleeni on jäänyt useita unohtumattomia kohtaamisia. Suurin osa niistä on ollut positiivisia, mutta osassa on ikävä, negatiivinen sivumaku. Ne maistuvat syrjinnälle ja erilaisille oletuksille.

Yhteen aikaan oletettiin, että vanhemmat välimerelliset miehet ovat homobaareissa myymässä huumeita. Näissä kohtaamisissa olin diileri-oletettu. Useammin kuin kerran minulle on yritetty tarjota maksua seksistä. Olin prostituutio-oletettu, erilaisista varas-oletuksista puhumattakaan. Jouduin myös vastaamaan loputtomia kertoja kysymyksiin mistä olet kotoisin, mitä teet täällä ja milloin lähdet pois.

Tälle on nimensä: homonationalismi. Sillä tarkoitetaan toimintaa, jossa ei-valkoiset tai muslimit leimataan homofobisiksi ja/tai rasistisia päämääriä oikeutetaan vetoamalla seksuaalivähemmistöjen asemaan. Homonationalismia on myös tilanne, jossa osa paikallisesta hlbtiq-yhteisöstä alkaa suhtauta syrjivästi muualta tulleisiin. Heidät stereotypisoidaan, lokeroidaan ja pahimmillaan suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Homonationalismi on nostanut päätään Euroopan suurkaupungeissa. Ilmiö löytyy Helsingistäkin, ja sen ovat huomanneet erityisesti tämän päivän hlbtiq-turvapaikanhakijat.

Hercules-yökerhossa vaaditaan henkilötodistukseksi Suomen passia, ajokorttia tai virallista henkilötodistusta, jolloin oleskelulupakortti, lähtömaan passi tai oleskelulupakortti eivät riitä. Hercules vetoaa ylempään tahoon: Valviraan, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon. DTM-yökerho rinnastaa oleskelulupakortin ajokorttiin, joka ei ole virallinen henkilötodistus, mutta hyväksytty Valviran ohjeissa, koska sillä varmennetaan henkilöllisyys muuallakin.

Haastattelin hlbtiq-turvapaikanhakijoita Kalle Hammin kanssa Queercache (Helsinki) –teostamme varten. Hakijoiden mukaan sisäänpääsykäytäntö on kuitenkin molempiin yökerhoihin mielivaltainen. Osa pääsee sisään, osa ei, riippumatta siitä, onko mitään tai minkälaisia papereita mukana. Viime kädessä sisäänpääsy riippuu ihonväristä ja ovimiehen asenteesta. Vaihtoehdoksi rasistisille homobaareille onkin perustettu Queers Without Borders LGBT Café, josta on jo nyt kehittynyt uusia käytäntöjä luova, syrjinnästä vapaa kohtaamispaikka muualta tulleille.

Seta arvosteli helmikuussa 2017 Migriä, koska sen mukaan Migri on antanut useita kielteisiä turvapaikkapäätöksiä Lähi-idästä ja Afrikan maista lähtöisin oleville seksuaalivähemmistöjen edustajille. Perusteluna saattoi olla esimerkiksi se, ettei Migri uskonut turvapaikanhakijan vakuutteluun omasta homoudestaan. Migri on myöntänyt virheensä, mutta ei käsittele hakemuksia uudestaan automaattisesti, vaan hakijan on haettava turvapaikkaa uudestaan tai valitettava hallinto-oikeuteen. Migri arvioi seksuaaliseen suuntautumiseen vetoavien hakijoiden määrän olleen parin viime vuoden aikana ”kolminumeroinen luku”. Tarkkoja tilastoja ei ole.

Homonationalismilla tarkoitetaan toimintaa, jossa ei-valkoiset tai muslimit leimataan homofobisiksi ja/tai rasistisia päämääriä oikeutetaan vetoamalla seksuaalivähemmistöjen asemaan. Homonationalismia on myös tilanne, jossa osa paikallisesta hlbtiq-yhteisöstä alkaa suhtauta syrjivästi muualta tulleisiin.

Turvapaikanhakijoita haastattelevien ja tulkkaavien tulisi myös ymmärtää kulttuurieroja: joissain kielissä ei ole samoja käsitteitä, kuten kaapista tuleminen, tai neutraalia ilmaisua homoseksuaalille henkilölle. Samoin heidän käsityksensä homoudesta vaikuttaa päätöksentekoon: miltä esimerkiksi homon tulisi näyttää tai kuulostaa. Osin kiistoissa on kyse siitä, kuinka turvallisina Migri pitää lähtömaita. HeSeta esimerkiksi epäilee, että Migrin arvio Venäjästä seksuaalivähemmistöjen turvallisena palautusmaana ei ole realistinen. Osa turvapaikanhakijoista ja uuspaperittomista on ajautunut Helsingissä seksityöläiseksi, mihin heidät on pakottanut vaihtoehtojen puuttuminen.

Haastattelemamme turvapaikanhakijat toivoivat omaa hlbtiq-vastaanottokeskusta: turvatalo-tyyppistä salaista paikkaa, jonka sijaintia ei ulkopuolisille kerrota. Tällä hetkellä hlbtiq-turvapaikanhakijat on sijoitettu samoihin vastaanottokeskuksiin muiden turvapaikanhakijoiden kanssa. Suurin häirintä ja pahimmat asiattomuudet tulevat toisilta turvapaikanhakijoilta, jotka eivät kunnioita hlbtiq-hakijoiden oikeuksia. Tieto hakijan seksuaalisesta suuntautuneisuudesta saattaa vuotaa hänen kotimaahansa joko muilta turvapaikanhakijoilta tai samasta maasta tulleilta, jotka ovat jo saaneet Suomesta turvapaikan.

On kohtuutonta, että hlbtiq-turvapaikanhakijoita koko ajan oletetaan joksikin. Asiattomat kysymykset ja oletukset Migrin haastattelijoilta, vastaanottokeskusten ja oman jo Suomeen asettuneen kulttuuriyhteisön heteronormatiivisuus sekä arjen homonationalismi ja rasismi. Kyse on eräänlaisesta oletusten saartorenkaasta, joka ei näytä koskaan hellittävän. Tämän päälle vielä oletettu kiitollisuus; heidän tulisi olla kiitollisia koko Suomelle, että saivat hakea turvapaikkaa Suomesta, oli päätös sitten myönteinen tai kielteinen.

 


 

Dzamil Kamanger: Patched Culture (yksityiskohta), 2014

Valokuvat: Kalle Hamm

 

Share This