Panda Eriksson

Panda Eriksson

on vastavalmistunut kulttuurituottaja (AMK), muunsukupuolinen ja Turku Priden tuottaja-koordinaattori. Hänen intohimonsa on intersektionaalinen saavutettavuus kulttuurissa.

Tutkimustulokset ovat yksiselitteisiä: kulttuuri- ja taidetapahtumiin osallistuminen kohentaa terveyttä merkittävästi. Käytännössä stressitaso laskee, tunteisiin saa paremman yhteyden, kipu lievittyy ja fyysinen suorituskyky paranee. Tutkijoiden mukaan tämän saa aikaan se, että myönteiset (kulttuuri-)elämykset samaan aikaan alentavat kortisoli- eli stressihormonitasoa ja vapauttavat dopamiinia, mielihyvähormonia.

Meidän, jotka tuotamme kulttuuripalveluja, täytyy tarkastella tapojamme, jotta nämä positiiviset kokemukset olisivat kaikkien ulottuvilla. Tämä ei ole kirjoitus siitä, miksi transihmisten ja ei-heteroiden tulee saada osallistua. Siitä vaiheesta, jossa yhtäläiset osallistumisoikeudet kyseenalaistetaan, on sentään toivottavasti jo päästy eteenpäin. Nyt on tultu tilanteeseen, jossa on aiheellista laajentaa saavutettavuuden käsitettä niin, että tasavertaiset osallistumisen mahdollisuudet voitaisiin tosiasiallisesti tarjota kaikille. Lisäksi voisimme ottaa askelen eteenpäin ja pohtia representaatiota.

Turun kaupunginkirjasto

LHBTIQ+ (eli homo-, bi-, trans-, inter-, queer- ym.) -näkökulmasta saavutettavuudella voi olla yhtä monta merkitystä kuin on ihmisiä, joiden identiteetti asettuu tähän kirjoon. On esimerkiksi itsestään selvää, että kirjasto-, museo- tai muun kulttuurilaitosvierailun yhteydessä on oltava mahdollisuus käydä vessassa. Muunsukupuolisen eli henkilön, jonka identiteetti ei mahdu nais- tai mieskategoriaan, voi olla mahdotonta valita, mihin vessaan menisi. Valinnanvaikeus voi johtua epämukavuudesta tai pelosta, tai vain siitä, että tuntuu väärältä tulla leimatuksi jompaankumpaan kahdesta sukupuolesta. Sukupuolineutraali vessa on erityisen tärkeä, kun transihmiset halutaan ottaa huomioon. Turun kaupunginkirjasto näyttää hyvää esimerkkiä vessalla, joka on merkitty transsymbolilla.

Asiakaspalvelu on toinen tärkeä huomioitava asia. Miten henkilökunta kohtaa ihmisen, jonka sukupuolta he eivät koe osaavansa määrittää? Suomeksihan kaikkiin viitataan sukupuolineutraalilla hän-pronominilla, mutta ruotsiksi ja englanniksi on tärkeää luopua omasta tulkinnastaan, jos esimerkiksi kyseinen henkilö itse korjaa pronominin. Voisiko asiakaspalvelija pyrkiä käyttämään neutraaleja termejä itselleen tuntemattomista ihmisistä ja sanoa esimerkiksi ”henkilö” eikä ”nainen”? Sukupuolistereotypiat ovat ongelmallista myös esimerkiksi siinä yhteydessä, kun lapsille tarjotaan palveluja (vaikkapa robotti- tai barbiteemaisia elokuvia) oletetun sukupuolen perusteella.

Sukupuolinormit läpäisevät koko yhteiskuntamme, mutta ne voivat silti jäädä meiltä huomaamatta, ellemme satu rikkomaan niitä. Nämä normit ovat usein tukevasti ankkuroituneet kulttuuriimme. Niin viattomilta kuin ne voivatkin itsestä tuntua, täytyy kuitenkin muistaa, että normien ulkopuolelle jääville ne ovat hyvin epämiellyttäviä. Kohdennettu markkinointi on tässä mielessä erityisen riskialtista. Ei esimerkiksi ole lainkaan naisystävällistä järjestää naisille suunnattua naistenpäivän tapahtumaa ja sitten kyseenalaistaa transnaisten oikeus osallistua siihen.

Toinen tärkeä aihe, josta kulttuurituotannon yhteydessä täytyy puhua, on trans- ja homofobia. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvilla ihmisillä on merkittävästi suurempi riski tulla syrjityksi tai joutua väkivallan kohteeksi. Se, että koko henkilökunta on koulutettu reagoimaan ongelmatilanteessa, on ehkä tärkein asia, jolla tapahtumista ja kulttuurilaitoksista saadaan vähän turvallisempia ja vähän saavutettavampia. Ja ovathan esiintyjätkin tietoisia siitä, että syrjintä ei ole sallittua? Voisiko heille tiedottaa etukäteen, että meillä täällä on hyvä yleisö, eikä hyvät naiset ja herrat? Onko suunnitelmaa sen varalta, että jotain tapahtuu?

Eksklusiivisuus, ulos rajaaminen, on myös ongelma, joka saa LHBTIQ+ -ihmiset jättämään tapahtumia tai paikkoja väliin. Iso osa kulttuuritarjonnasta rakentuu vahvasti heteronormatiivisille teemoille – ajatukselle, että toivottavia ja ”normaaleja” suhteita ovat miehen ja naisen väliset suhteet. LHBTIQ+ -ihmisille on perinteisesti varattu comic relief -rooli hahmoina, joiden humoristisuus perustuu normista poikkeamiselle. Usein sellaiset teokset ovat jo itsessään loukkaavia, koska pilaa tehdään toisen ihmisen identiteetistä. Vaihtoehtoisesti homoseksuaalinen sivuhahmo antaa surullisen kontrastin pääroolihahmojen idylliselle suhteelle.

Vaikka teoksessa ei olisi comic relief -hahmoa, monet LHBTIQ+ -ihmiset voivat kokea tulevansa rajatuksi ulos myös siten, että siitä puuttuvat heidän kaltaisensa henkilöhahmot. Aiheesta käymissäni keskusteluissa on noussut aina sama toive: olisipa edes jokin kirja/elokuva/TV-sarja/näytelmä, jossa voisin nähdä itseni kaltaisen päähenkilön. Sellaisen, jossa sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ei olisi keskiössä, vaan hahmon transsukupuolisuus/homoseksuaalisuus olisi yhtä normaalia kuin hänen hiustensa väri.

Yksi esimerkki LHBTIQ+ -teemaisesta taideteoksesta on Heidi Lunabban ja Gunilla Perssonin ”Pyykkinaru sateenkaaren väreissä” Turku Pridessa 2015.

Tuemme myönteistä näkyvyyttä tekemällä taidetta, tuottamalla kulttuuria ja julkaisemalla teoksia, joissa LHBTIQ+ henkilöillä on rooli ilman että heidän identiteettiään hyväksikäytettäisiin. Tuemme myönteistä näkyvyyttä antamalla näille teoksille tilaa kirjastoissa, festivaaleilla, gallerioissa ja teatterisalongeissa.

Mitä siis voimme tehdä?

Kulttuurituottajina voimme kouluttaa itseämme ja työtovereitamme, luoda turvallisuutta huolehtimalla siitä, että tarjolla olevat fasiliteetit vastaavat kaikkien tarpeita, puuttua syrjintään suoraan ja heti kun sitä tapahtuu, huolehtia siitä, että yhteistyökumppanimme noudattavat samoja pelisääntöjä ja ottaa vastaan taidetta, joka tekee LHBTIQ+ -ihmisiä näkyväksi, sekä ennen kaikkea voimme kuunnella, mitä nämä ihmiset kertovat itsestään ja tarpeistaan.

Kulttuurin kuluttajina taas voimme pyytää kulttuurilaitoksia, festivaaleja ja muita toimijoita laajentamaan tarjontaansa niin että se antaa näkyvyyttä myös LHBTIQ+ -ihmisille. Voimme myös sanoutua irti sellaisesta sisällöstä, joka halventaa muita, vaikkemme itse kuuluisikaan juuri siihen loukattuun ryhmään. Kouluttamalla itseämme emme ainoastaan ole parempia lähimmäisiä LHBTIQ+ -ihmisille, vaan myös varmistamme, että kulttuuritarjonta on korkealaatuista eikä diskriminoi.

Share This