Anders Ahlbäck

Anders Ahlbäck

Anders Ahlbäck on pohjoismaisen historian dosentti, joka suuntautuu miesten ja miehisyyksien sukupuolihistoriaan.

.

M iksi Suomi aina laahaa kehityksessä 10–20 vuotta Ruotsin jäljessä? Ruotsissa homoseksuaaliset suhteet dekriminalisoitiin vuonna 1944, mutta Suomi jahkaili vielä neljännesvuosisadan, aina vuoteen 1971 saakka. Ruotsi myönsi täydet adoptio-oikeudet samaa sukupuolta oleville pareille vuonna 2003 ja avioliitonsolmimisoikeuden vuonna 2009. Suomessa odotellaan edelleen, että uusi tasavertainen avioliittolaki adoptio-oikeuksineen tulisi voimaan keväällä 2017.

Miksi seksuaalivähemmistöjen pitää Suomessa aina odottaa pitempään? Miksi yhteiskunnallinen ilmapiiri suhteessa HLBT-kysymyksiin on ollut niin paljon konservatiivisempi, vaikka Suomella ja Ruotsilla on pitkästi yhteistä historiaa, kulttuuriperintöä ja oikeudellisia perinteitä? Mahdollisia vastauksia on useita, mutta haluan nyt lyhyesti pohtia yhtä: sitä, että Suomen pian satavuotiasta itsenäisyyttä on leimannut sota, kun taas Ruotsi on saanut elää rauhassa.

Vuoden 1918 sisällissota on suomalaisten kansallisesta omakuvasta hieman etäämpänä kuin toinen maailmansota. Se oli kuitenkin ratkaiseva käännekohta, jossa Suomen ja Skandinavian yhteiskunnallinen kehitys lähtivät eri raiteille. Ellei täällä olisi puhjennut vallankumousta vuonna 1918, meilläkin olisi saattanut olla yhtä vahva ja edistyksellinen työväenliike kuin Ruotsissa, ja sen myötä kaikenlaiset yhteiskuntareformit ja asennemuutokset olisivat toteutuneet nopeammin.

Sisällissota heikensi suomalaista sosiaalidemokratiaa pysyvästi. Valkoinen Suomi oli pitkään äärimmäisen epäluuloinen kaikkea mahdollisesti ”kotia, uskontoa ja isänmaata” uhkaavaa kohtaan. Siinä missä sosiaalidemokraattinen uudistusohjelma hallitsi Ruotsin yhteiskuntapolitiikkaa 1930-luvun alussa, Suomessa kohdistettiin paljon poliittista energiaa kommunistipelkoon ja muihin sisäisiin ja ulkoisiin vihollisiin liittyviin uhkakuviin. Samaan aikaan kun Ruotsissa sosialidemokraattinen valtiopäivämies Vilhelm Lundstedt teki vuonna 1932 valtiopäiväaloitteen homoseksuaalisten suhteiden laillistamiseksi, Suomessa kaikui edelleen äärioikeistolaisen Lapuanliikkeen marssisaappaan askel. Lundstedtin ehdotus olisi juuri silloin ollut Suomessa aivan mahdoton.

Toisen maailmansodan aikaan seksuaaliset normit höltyivät tilapäisesti Suomessa niin kuin monissa muissakin sotaakäyvissä maissa. Valtaosa miehistä koottiin rintamalle ja naisten piti ottaa hoitaakseen miesten aiemmin tekemät työt ja toimet. Poikkeustila johti rajanylityksiin ja uusiin kokemuksiin. Kun naisia ei ollut ja kuolemanvaara oli jatkuvaa, monet miehet suhtautuivat rintamalla avoimemmin miesten väliseen läheisyyteen ja seksuaalisiin kontakteihin. Ilmiö tunnetaan hyvin maailmansotia koskevasta kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta. Suomessa sitä ovat tutkineet Kati Mustola ja Tuula Juvonen.

Toista maailmansotaa seuranneita vuosikymmeniä ei kuitenkaan leimannut minkäänlainen seksuaalinen vapautuminen, vaan paremminkin moraalinen backlash. Vaikeiden ja traumaattisten sotavuosien jälkeen valtaosa suomalaisista ja muista länsimaalaisista halusi palata tuttuun järjestykseen, säädyllisyyteen ja normaaliuteen. Se ilmeni naisten vapautuksen ja palkkatyön vastustuksena sekä vahvana homofobiana ja heteronormatiivisuutena.

Monet sukupuolihistorioitsijat ovat yrittäneet selittää ilmiötä tarpeella pönkittää sodan katastrofeissa moraalisen tappion kokenutta miehisyyttä. Esimerkiksi Frank Biess on kirjoittanut siitä, miten kovan sotilaallisen kansallishengen ympärille rakennettu saksalainen miehisyys koki nöyryyttävän murskatappion hävityn sodan seurauksena. Länsi-Saksassa sitä yritettiin rekonstruoida kristillissävytteisellä perheideologialla, jossa isien ja aviomiesten oli määrä tehdä perheistään ehjiä jälleen. Sellaisessa ideologisessa maisemassa ei ollut tilaa kasvattaa homojen ja lesbojen näkyvyyttä.

Häviäjäkompleksi ei kuitenkaan riitä selittämään sodanjälkeistä homofobista backlashia. Jos katsotaan eri maiden sodanjälkeistä kehitystä, on selvää, että neutraalissa Ruotsissa suhtautuminen homoseksuaaleihin oli väljempää kuin Suomessa. Mutta miten on mahdollista, että miehitettyjen maiden kuten Tanskan, Norjan, Alankomaiden tai Ranskan sodanjälkeistä aikaa leimasi sallivampi asenne kuin voittajavaltioissa USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Neuvostoliitossa?

Itse uskon, että varsinkin voittajavaltioissa miehisyyteen tuli eräänlainen ”maskuliininen kramppi”, kun veteraanit ja varsinkin heidän poikansa joutuivat kansallisen sotasankarimyytin uhreiksi. Tässä mielessä Suomi kuuluu kramppaaviin voittajiin, sillä meidänkin veteraaneistamme muodostettiin yleiskuva supermiehekkäinä sankarhahmoina. Se myytti ei sallinut heikkoutta, haavoittuvuutta tai pehmeyttä.

Idealisoidut veteraanit itse olivat usein vaikeasti sotakokemustensa vammauttamia ja yrittivät tukahduttaa kokemuksiaan vaieten, alkoholin ja työn voimalla. Ville Kivimäki on kuvannut, miten sotasukupolven pojat kamppailivat yltääkseen siihen yli-ihmismäiseen miesstandardiin, jonka heidän isänsä olivat asettaneet. Pojat kasvoivat ikään kuin jättiläistammien varjossa. He saattoivat joko yrittää toteuttaa hiljaista ja kovaa sankarimieheyttä, joka ruumiillistui heidän isissään, tai kapinoida sitä vastaan vasemmistoradikaaleina ja taistolaisina 1960- ja 1970-luvuilla. Kummassakin tapauksessa heidän tuntui olevan pakko osoittaa myöskin olevansa ”oikeita miehiä”. Sodanjälkeisen miehisyyden motto oli Suomessa täsmälleen sama kuin USA:ssakin: no sissy stuff – ei neitimäisyyksiä.

Vuosien 1918 ja 1939–45 sotien perintö on kyllästänyt Suomen politiikan, kulttuurin ja itseymmärryksen meidän päiviimme saakka. Se näkyy siinä, että asevelvollisuutta pidetään nuorten miesten miehuuskokeena. Tai siinä tosiasiassa, väitän, että naisliikkeestä ja feminismistä ei ole koskaan tullut yhtä voimakasta kuin Ruotsissa. Eihän sotasankarien miehisyyttä voinut kritisoida. Ehkä suomalaismiehiä myös vähän kävi sääliksi, täytyihän heidän olla valmiita sotimaan ryssää vastaan milloin hyvänsä. Feminismi voi paremmin skandinaavisissa sosiaalidemokratioissa, joissa uskottiin lujemmin tasavertaisuuteen ja moderniuteen kuin porvarillisemmassa ja konservatiivisemmassa Suomessa. HBTLQI-liikkeen tärkeimmät liittolaiset taistelussa tukahduttavia sukupuolinormeja vastaan ovat näin olleet Suomessa heikompia aina nykypäiviin saakka.

Mutta nyt – olemmeko sukupuolineutraalin avioliittolain myötä vihdoin pääsemässä sotien varjoista? Joko me lopultakin olisimme osa HBTLQI-myönteistä Pohjolaa? Viimeisten parinkymmenen vuoden kehitys on ollut nopeaa ja positiivista, mutta tummat pilvet ovat jälleen kerääntymässä Itämeren ylle. Venäjän ja USA:n tapahtumat viittaavat uuteen sotilaallistumistrendiin alueillamme. Jos Kylmän sodan militarisoidusta miesihanteesta puistellaan taas pölyt, sukupuolten ja seksuaalisuuksien tasavertaisuuden kannalta voi tapahtua käänne huonompaan. Toistaiseksi näyttää silti hyvinkin toiveikkaalta. Suomen satavuotispäivänä odotan, että Suomi vahvistaa puolustusvoimiaan sallimalla ensimmäistä kertaa miesten ja naisten, hetero- ja homoseksuaalien, transihmisten ja muiden antaa yhdenmukaisin ehdoin panoksensa yhteisen turvallisuutemme eteen.

Lähteet

Biess, Frank: ’Men of reconstruction – The reconstruction of men. Returning POWs in East and West Germany, 1945–55’, teoksessa Karen Hagemann och Stefanie Schüler-Springorum, toim., Home/Front. The Military, War and Gender in Twentieth-Century Germany (Berghahn: Oxford & New York, 2002).

Juvonen, Tuula: Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia. Homoseksuaalisuuden rakentuminen sotienjälkeisessä Suomessa (Vastapaino: Tampere, 2002).

Kivimäki, Ville, ‘Sodan rampauttama vanhemmuus’, teoksessa Jenni Kirves, Sari Näre, Sari & Siltala, Juha, toim., Sodassa koettua, vol. 1, Haavoitettu lapsuus (Helsinki: Weilin+Göös, 2007).

Mustola, Kati: ’Homoseksuaalisuus ja sota. Kahden veteraanin tarinat’, teoksessa Tiina Kinnunen ja Ville Kivimäki, toim.., Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodasta (Minerva: Helsinki & Jyväskylä 2006).

 

Artikkelikuva: SA-kuva 1942.08.00, Kim Borg. “Olavi Paavolainen.”

 

Share This