Janette Grönfors

Janette Grönfors

on romani, sosionomi ja humanististen tieteiden maisteri. Hän on tehnyt vähemmistöjen ja ihmisoikeusasioiden parissa töitä vuodesta 1988 sekä kotimaassa että Euroopassa. Tällä hetkellä Grönfors johtaa Ei rasismille! -hanketta (2013–2017) Suomen Punaisessa Ristissä.

R omaniväestö on elänyt Euroopassa yli 500 vuotta ja on vieläkin yksi syrjityimmistä ja köyhimmistä ryhmistä koko Euroopan alueella. Romanit kohtaavat päivittäisessä elämässään haasteita kaikilla elämän alueilla, aina työllistymisestä sosiaaliseen inkluusioon, puhumattakaan siitä, että he ovat ulkona lähes kaikesta päätöksenteosta niin kansallisella kuin Euroopan tasolla.

Suomessa romanien asema on huomattavasti parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Romanien asema on turvattu meillä elokuussa vuonna 1995 voimaan tulleessa perusoikeusuudistuksessa. Lain 14 §:n 3 momentissa säädetään: ”Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.” Perustuslain uudistuksen yhteydessä voimaan tullut yleinen syrjintäkielto saa tukea rikoslain 11 §:n 9 momentissa, jossa säädetään seuraavaa: ”…jos virkatoimissa tai muuten asiakkaiden parissa työskentelevä henkilö ei kohtele kaikkia tasaveroisesti rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, uskonnon tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi, on hänet tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.” (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 1999:9, Suonoja, Lindberg: Romanipolitiikan Strategia)

Keskustelemme kuitenkin tänä päivänä siitä, kuinka suomalainen yhteiskunta jakaantui syksyn 2015 jälkeen, jolloin Suomeen hakeutui noin 32 000 pakolaista hakemaan turvaa sodan jaloista. Samalla kun muukalaisvihamielisyys lähti silloin raketin lailla nousuun, kuten näkyvä ja suora rasismikin, sen kohteeksi joutuivat ja joutuvat edelleen turvapaikanhakijoiden lisäksi myös Suomen perinteisen vähemmistöryhmän jäsenet, esimerkiksi romanit. Tämä näkyy niin harjoittelupaikkojen saamisen vaikeutena kuin ravintolan sisäänpääsyjen eväämisenä etnisen taustan vuoksi, puhumattakaan kaupoissa ja kaduilla tapahtuvasta syrjinnästä. Romaneihin kohdistuva syrjintä näytti jo olevan vähentymässä, mutta nyt se on lähtenyt uuteen nousuun ja vaikeuttaa monien arkea.

Vähemmistö vähemmistössä

Stigmatisoituminen ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet etenkin nuorilla romaninaisilla, vammaisilla ja niillä, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Moni ’vähemmistönä vähemmistössä’ elävä romani joutuu päivittäin moniperustaisen syrjinnän kohteeksi. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat romanit, etenkin romaninuoret, joutuvat usein omassa yhteisössään ja työssään jopa viranomaisten toimesta hyljeksityiksi, väkivallan tai syrjinnän kohteiksi.

Vaikka Yhdysvalloissa käynnistynyt ja Euroopankin saavuttanut seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava liike on jo toiminut länsimaissa lähes 50 vuotta, se ei ole vielä pystynyt huomioimaan romanivähemmistöön kuuluvien seksuaalivähemmistöjen tarpeita ja toiveita. Tämä johtuu monistakin eri syistä, eikä vähiten siitä, että romaniyhteisöissä on pitänyt ja pitää edelleenkin peittää seksuaalivähemmistöön kuulumisensa. Aktivistina toimiminen on ollut vaikeata, lähes mahdotonta, ja on sitä edelleenkin. Näin on myös Suomessa.

Romaniyhteisössä on aina ollut seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, jotka ovat olleet yleisesti yhteisön jäsenten ja myös niin kutsuttujen romanijohtajien tiedossa. Tässä yhteydessä on mainittava se, että monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat romanit ovat kuitenkin valinneet perinteisemmän tien eli käyttävät perinteistä romaniasua ja perustavat perheen lapsineen. He toteuttanevat sitten todellista seksuaali-identiteettiään jollain muulla tavalla muissa kaupungeissa kuin kotikaupungeissaan, tai ulkomailla. On toki myös niitä, jotka piilottavat identiteettiään koko elämänsä ajan. Viimeksi mainittu on raskas ratkaisu, mutta ehkä ainut, jotta lähisuku tai perhe eivät hylkäisi. Suomessa romanikulttuurin perusta on vanhempien kunnioitus, häveliäisyys, suku ja puhtaus.

Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin yhteisön sisällä on myös sukupuolikysymys. Romanimiesten suhteet ja aviottomat lapset eivät ylitä useinkaan uutiskynnystä romaniyhteisössä. Romanihomomiesten tekemisiä pohditaan lähinnä heidän omissa kaveripiireissään, mutta ne eivät aiheuta romaniyhteisössä pahennusta pahempaa varsinkaan silloin, jos miehellä on kuitenkin vaimo ja lapsia tai ainakin lapsia. Romaninaisia, joiden epäillään tai tiedetään olevan lesboja, voidaan sen sijaan lähteä avoimesti sanan mukaisesti ajamaan takaa, syrjiä, mustamaalata sosiaalisessa mediassa, työpaikoilla ja romaniyhteisössä. Heidän elämästään voidaan tehdä helvettiä ja heitä voidaan jopa pahoinpidellä. Näiden naisten on äärettömän vaikea saada apua, koska he eivät uskalla nimetä takaa-ajajiaan koston pelossa. Ongelmana on se, että romanikulttuurin sisäisiä kysymyksiä liitetään usein kulttuuriin ja ne jätetään romaniyhteisön ratkaistavaksi, eikä oteta selvää; näin myös tapauksissa, joissa poljetaan ihmisoikeuksia.

Transsukupuoliset ja transvestiitit ovat myös osa suomalaista romaniyhteisöä kuten muutakin suomalaista yhteiskuntaa. Heihin suhtaudutaan vaihtelevasti, osa säälii, osa ei ymmärrä ja siksi ehkä tuomitsee, mutta on myös niitä, jotka suhtautuvat heihin neutraalisti.

2000-luvun alusta alkaen olen opettanut ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuuteen liittyvää kokonaisuutta sadoille romaneille Suomessa, mutta joutunut lähes aina jättämään seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet luentojeni ja teettämieni harjoitusten ulkopuolelle ryhmän toivomuksesta. Kuitenkin väitän, että vuosikymmenien työ ei ole mennyt hukkaan. Vähän kerrassaan suomalaisessa romaniyhteisössä on opittu ihmisoikeuksistakin se, että ne kuuluvat kaikille, ovat luovuttamattomat ja universaalit riippumatta ihmisen taustasta.

Historian lehtien havinaa

Olin mukana perustamassa Ranskassa kansainvälistä romaninaisten verkostoa (Romani Women’s Network, IRWN) vuonna 2003. Toimin reilut neljä vuotta verkoston viestinnästä vastaavana. Minä ja yksi toinen verkoston perustajista nostimme jo alkumetreillä esille ei-perinteisten romaninaisten huomioimisen verkostossa. Puheenjohtajisto vastusti voimakkaasti ehdotustamme. Euroopan neuvosto oli aktiivisena verkoston mahdollistajana, tukijana ja kokousten järjestäjänä ensimmäisinä vuosina, ja ilman sitä koko verkosto olisi jäänyt perustamatta. Vuonna 2007 Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) piti meille pyöreän pöydän kokouksen yhdessä Joint Romani Women’s Initiative -aloitteen (yhteinen romaninaisten aloite) kanssa. Nostimme jälleen esille ehdotuksemme, mutta emme saaneet vastakaikua.

Aika ei ollut tuolloin yli vuosikymmen sitten vielä kypsä siihen, että olisi huomioitu myös romaniyhteisöjen moninaisuus. Nyt tilanne on toinen. Nuorempi sukupolvi on rohkeampaa ja he uskaltavat ajaa omia oikeuksiaan näkyvämmin ja äänekkäämmin.

Euroopan neuvosto antoi suosituksensa koskien seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin syrjinnän vastaisista toimista vuonna 2010 (CM/Rec(2010)5). Euroopan unionin perusoikeusvirastolla puolestaan on käynnissä tutkimusprojekti 11 EU maassa, mukaan lukien Suomi (Local Engagement for Roma Inclusion LERI), tuloksia saataneen jo tänä vuonna.

Euroopan unionin perusvirasto teki vuonna 2012 erittäin laajan seksuaalivähemmistöjen syrjintää koskevan tutkimuksen ’European Union survey of discrimination and victimisation of lesbian, gay, bisexual and transgender persons, johon vastasi 93,079 henkilöä. Tutkimus julkaistiin toukokuussa vuonna 2013.

Being Roma and LGBTI: at the crossroads of discrimination” – konferenssi

Romaneita koskevista asioista puhutaan nyt Euroopassakin avoimemmin, josta osoituksena myös 8.–10.6.2017 Strasbourgissa järjestetty ensimmäinen Euroopan neuvoston tasoinen “Being Roma and LGBTI: at the crossroads of discrimination” -konferenssi. Konferenssin järjestivät the Sexual Orientation and Gender Identity (SOGI) Unit, the Support Team of the Special Representative of the Secretary General (SRSG) on Roma Issues and the Youth Directorate of the Council of Europe yhteistyössä Strasbourgin kaupungin ja tšekkiläisen ARA ART -yhdistyksen* kanssa.

Kahden päivän aikana kuulin monen ihmis- ja vähemmistöoikeuksien asiantuntijan puhuvan. Kaikkein merkittävimmät eurooppalaiset organisaatiot, myös ILGA (International lesbian, gay, bisexual, trans and intersex association) olivat edustettuina. Romanitaustaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiat tuntuvat olevan nyt aika monen virkamiehen huulilla. Parempi siis myöhään kuin ei ollenkaan! Jäin kumminkin kaipaamaan kokemusasiantuntijoiden näkökulmia. Lisäksi transihmisten asemasta romaniyhteisöissä tarvitaan enemmän tietoa, ainakin keskustelua.

Pohdinnat siitä, kuinka vastustaisimme tehokkaimmin moniperustaista syrjintää, sai minut ajattelemaan, että jos oma yhteisö tukisi paremmin omia vähemmistöjään, he olisivat myös vahvempia kohtaamaan ulkoa tulevia paineita. Oman yhteisön tuki ja hyväksyminen on äärimäisen tärkeää kaikille, mutta erityisesti nuorille, jotka vasta rakentavat omaa identiteettiään. Laadimme ryhmätyössä muun muassa listan asioista, jotka ovat haasteellisia moniperustaisessa syrjinnässä romaniyhteisössä ja suhteessa päättäjiin ja joissa tarvitaan sekä tukea että koulutusta. Harva ihminen voi kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun ulkoa tulevan syrjinnän lisäksi tulee syrjityksi useasta eri syystä jopa omassa yhteisössä.


* ARA ART on tšekkiläinen nuorten romanien yhdistys, jonka toiminta liittyy lähinnä taiteeseen ja kulttuuriin. Heidän aloitteestaan järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen Roma LGBTIQ konferenssi vuonna 2015 ja toinenkin vuonna 2016 Prahassa Tšekissä. Vuoden 2015 kokouksessa laadittiin 8 kohdan julistus koskien romaniseksuaalivähemmistöjen asioiden esiin nostoa ja huomioimista myös Euroopan tasolla.

Share This